tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2013

Niin uusille kuin vanhoille tutuille, tuttaville, sukulaisille jne.
Uusi vuosi vaihtui meillä suhteellisen rauhallisissa merkeissä. Täällä korvessa ei hirveää sotatannerta onneksi ole, mutta sen verran nuorisoa ja aikamiehiä että kyllä niitä 18-24 välillä ihan tarpeeksi kuuli. Koirat ei onneksi välittäneet mitää, mitä nyt Tinni parsoni erehtyi luulemaan että on taas sorsanmetsästys kausi alkanut :)
Lenkillä säntäili paukkujen suuntaan ja sisällä katteli ikkunasta, josko pimeässäkin joku sorsa alas tipahtais :)

Pentusia, niin Iitan kuin Tinnin on käyty jo paaaljon paaljon kattomassa. Lomaviikko sattui kyllä älyttömän hyvään saumaan, tälläinen vierasbuumi ku olis ehkä ollu jo työpäivän päälle suhteellisen haastavaa järjestää. Mutta aivan mahtavasti pennut on saaneet nähdä eri ikäisiä ihmisiä ja itse on saanut taas lisää uusia mahtavia kasvatin omistajia entisten loistavien lisäksi. Kiitos suuri kaikille kävijöille ja eihän tämä tähän pääty, huomisesta jatketaan, joskin hieman pienemmässä mittakaavassa.

Tinnin pennutki on jo alkaneet maistaa oikeaa ruokaa, sen verran pullukoita ovat, että kerta päivässä piimän kera liotettua nappuloita vielä riittää, mutta pikkuhiljaa ruokaan aletaan lisätä muutaki ja kerrat lisääntyä pikkuhiljaa. Loppuviikosta myös Tinnin pennuille on tarkoitus ensimmäinen matokuuri antaa ja 5 viikkoisena sitten laitetaan sirut niskaan. Siihen saakka tässä vielä kovasti mietitään mitä pennuille laitetaan nimeksi.

Tinnin pennut ovat myös jo kovia leikkitappeluita harrastamaan, vauhtiakin löytyy jo kivasti ja laatikosta halutaan kovasti jo pois sille lyhyelle hereillä olo ajalle, mitä ne vielä jaksaa temmeltää. Yöt on menny rauhaisasti, tai ainakaa en oo heränny. Molemmissa laatikoissa on mukava yörauha toistaiseksi ollu, että kiitos siitä reippaille mammoille.

Mutta tämän pitemmittä tarinoitta tällä kertaa alla linkki muutamaan uusimpaan kuvaan. Seassa on Iitan 5 viikkoiset aussien pennut ja lopussa Tinnin 3 viikkoa vanhat ärrikät. Lisää tarinointia taas kun sopiva väli löytyy.
https://picasaweb.google.com/102389769092441603620/IitanJaTinninPennut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti